SUKUTAULUT 1 - 18 sekä lisäselvityksiä henkilöistä

Sukupolvet I - VII

 

Taulu 1

I.                    OLOF. Sukumme kantaisä; tunnetaan vain poikiensa nimen patronyymiosasta eli mainintaa hänestä itsestään ei löydy henkikirjoista. Syntymäpaikka ja -aika sekä kotipaikka tuntemattomat.

II Lapset

- Petteri Olavinpoika Berckman. Syntynyt n. 1709. Sahaseppä. Taulu 2.

- Olavi Olavinpoika Berckman. Syntynyt noin 1710. Kuollut todennäköisesti n. 1780 Viipurin mlk:n Alasommeella. Sahaaja, sahaviilari, torppari. Berkan-suvun ensimmäinen tunnettu esi-isä. Taulu 3.

 

OLOF. Sukumme kantaisä tunnetaan vain poikiensa nimen patronyymiosasta . Emme tiedä hänen syntymästään ja elinpaikastaan mitään. On jopa mahdollista, että tämä Olof ei ole koskaan elänyt Suomessa vaan hänen poikansa ovat muuttaneet tänne muualta. Tätä ajatusta tukee perimätieto jonka mukaan esi-isät olisivat tulleen "suuren veden takaa". Tosin nälkävuodet ja Uudenkaupungin rauhaan 1721 päättynyt suuri Pohjan sota olivat aikaa jolloin ihmiset yleensäkin muuttivat asuinpaikkaansa. Kantaisä Olofin poikien Juustilaan saapuminen voisi myös liittyä sahaajan ammattitaitoon. Vanhemman Peter-veljen saapuminen sahuriksi Juustilan sahalle ajoittuu juuri sahan uudelleen rakentamisen (1733) jälkeiseen aikaan. Veli Olof, joka on sukumme ensimmäinen tunnettu esi-isä, saapui ilmeisesti muutamia vuosia myöhemmin. Sahauksen uusi ohutterätekniikka kehittyi Hollannissa - ovatkohan Peter ja Olof olleet siirtämässä sen osaamista suomalaismetsiin?

Sukututkija Marja-Liisa Putkonen on selvittänyt sukumme menneisyyttä lyhyehköllä tutkimuksella vuonna 2004 (??), mutta ei päässyt juurikaan pidemmälle kuin edellä mainittuihin päätelmiin. Hänen mukaansa suvun jäljet todellakin häviävät arkistoista v.1700-luvun alkupuoliskolla eikä lisätietoja tunnu Suomesta löytyvän. Putkosen mukaan on mahdollista, että veljekset ovat tulleet Suomeen Saksasta tai Hollannista, mutta lisätietojen saaminen edellyttäisi hankalia ja kalliita selvityksiä keskieurooppalaisissa arkistoissa. Todennäköistä kuitenkin lienee, ettei alkuperämaa ollut katolinen kuten Puola tai Tsekki. Toinen perusvaihtoehto suvun alkuperälle on kanta-Suomi, jolloin lisätutkimukset ovat melko turhia sukunimen ja kotipaikkatiedon puuttuessa kokonaan.

 

Taulu 2

(Taulusta 1)

 

II   Petteri Olavinpoika Berckman. Syntynyt n. 1709; sahaseppä. Elänyt henkikirjan 1737 mukaan Juustilanjoella; sahaseppänä 1736-1752. Tiedot kuolinajasta ja -paikasta puuttuvat. Isä Taulu 1.

 

-        Puoliso 1.  19.09.1736 Viipurin mlk, Juustila:  Brita Christoffersdotter. Syntynyt n. 1712 Viipurin mlk, Jyrkilä. Kuollut 19.12.1741 Viipurin mlk, Juustila.

-        Puoliso 2.  24.11.1745 Viipurin mlk, Juustila: Maria Mickelsdotter. Syntynyt 18.02.1722 Viipurin mlk, Ventelä.

 

III  Lapset:

1: Carin Berckman. Syntynyt 07.05.1738 Viipurin mlk.

1: Olavi Berkman. Syntynyt 09.03.1740 Viipurin mlk. Sahaseppä Juustilanjoen sahalla sekä Strömsnäsin sahalla. Mahdollisista lapsista ei tietoja.

2: Mikko Berckman. Syntynyt 22.02.1747 Viipurin mlk. Kuollut vauvana 20.06.1747.

2: Johannes Berckman. Syntynyt 01.06.1748 Viipurin mlk, väestöluettelossa 1745 merkitty 7 vuotiaaksi.????

2: Peter Berckman. Syntynyt 15.05.1752 Viipurin mlk. Kuollut vauvana 06.06.1752 Viipurin mlk.

Petteri Olavinpoika Berckman, syntynyt n. 1709. oli ammatiltaan sahaseppä. On elänyt henkikirjan 1737 mukaan Juustilanjoella kapteeni Peter von Coupertin omistamalla tilalla. Kapteeni Coupert oli perinyt Juustilan kartanon vaimoltaan ja mahdollisesti pestaa Petteri Olavinpojan 1730 luvulla sahasepäksi tilaan kuuluvalle Juustilanjoen sahalle. Ison vihan aikana rappeutunut saha oli 1733 rakennettu uudelleen. Peter von Coupert vuokraa sahan myöhemmin viipurilaisille kauppias Johan Henrik Teschelle ja raatimies Johan Thesleffille. Viimeksimainittu omisti Lavolan tilan ja osti 1752 myös Juustilan kartanon. Petteri Olavinpoika oli Juustilanjoen sahaseppänä 1736-1752.

Vuosien 1753-1762 henkikirjoissa 2. vaimo Maria esiintyy ilman miestään Juustilanjoella. Myös poika Olavi on merkitty kirjaan Juustilanjoella asuvaksi. Kuitenkin väestöluettelossa 1754 molemmat aviopuolisot ovat vielä Juustilanjoella. Tässä väestöluettelossa Petterin iäksi on ilmoitettu 44 vuotta ja 1722 syntyneen vaimo Marian iäksi 30 vuotta. Petterin syntymäaika on laskettu tämän tiedon pohjalta. Luettelon ikävuodet saattavat olla 1-2 vuotta liian alhaisia.

Seppä Peter Berckman ja hänen vaimonsa Maria Mikontytär käyvät jälleen yhdessä ripillä Leppälästä 1765-1775. Ei tiedetä, missä Petteri Olavinpoika oleskeli välivuosina 1754-1763. Samoin tiedot kuolinajasta ja paikasta puuttuvat.

 

Lapset 1.avioliitosta:

Carin Berckman. Syntynyt 07.05.1738 Viipurin mlk.

Olavi Berkman. Syntynyt 09.03.1740 Viipurin mlk. Sahaseppä. Oli seppänä isänsä jälkeen Juustilanjoen sahalla 1763-1767. Siirtyi 1768 Vatikivi 1:een, josta 1772 sepäksi Strömsnäsin sahalle mahdollisesti seppä Simon Nilssonin tilalle. Strömsnäsin sahan omistivat raatimies Anton Haveman ja Mårten Schmidt. Olavi Petterinpoika on merkitty 1773-1780 henkikirjoihin Strömsnäs 6:ssa asuvaksi. Hänen myöhempiä vaiheitaan ei tunneta. Ei myöskään ole tiedossa, oliko hänen avioliitostaan lapsia.

Sukunimi esiintyy rippikirjassa 1765-1776 (s.51) Olavi Petterinpojan kohdalla muodossa Berkman, mutta isän Peter Olai, sukunimi on saman rippikirjan sivulla 102 muodossa Berckman. On erikoista, että henkikirjassa vuodelta 1771 (s.48) ilmoitetaan Vatikivi 1:ssä asuvaksi seppä Petter Olofsson vaimoineen. Hän saattaisi olla Olavi Petterinpojan serkku (s.1748). Vuoden 1772 henkikirjassa ei Vatikivi 1:ssä ole enää kumpaakaan ja Olavi Petterinpoika on Strömsnäsin sahaseppänä. -Puoliso n. 1765 Viipurin mlk, Ylivesi Anna Riihelä. Syntynyt 07.07.1745. Talollisen tytär Suur-Kölhistä.

Lapset 2. avioliitosta eivät todennäköisesti eläneet aikuisiksi; mahdollisesti tytär Carin 1. avioliitosta on myös kuollut lapsena sillä tietoja hänestä ei ole.

Taulu 3

(Taulusta 1)

II. Olavi Olavinpoika Berckman. Syntynyt noin 1710. Kuollut todennäköisesti n. 1780 Viipurin mlk, Alasommee. Sahaaja, sahaviilari, torppari. Toiminut  Juustilanjoen sahalla. 1770-luvulla muuttanut Alasommeelle Horttanaan. Isä Taulu 1.

-        Puoliso 01.11.1747 Katariina Juhontytär Wällo. Syntynyt 06.12.1728 Viipurin mlk, Juustila. Kuollut tn. 06.01.1804 Viipurin mlk, Alasommee. Talontytär.

III  Lapset

Petrus Berckman. Syntynyt 27.11.1748 Viipurin mlk, Juustila. Sahaseppä.

Anna Berckman. Syntynyt n. 1750 Viipurin mlk, Juustila. Kuollut 15.03.1809 Viipurin mlk, Ylivesi. -Puoliso Simon Pekari. Syntynyt 1745.

Margaretha Berckman. Syntynyt 24.06.1751 Viipurin mlk, Juustila. Kuollut 27.01.1821 Viipurin mlk, Alasommee. -Puoliso Simon Antinpoika Saachkari (myöh. Höberg). Syntynyt 1754. Kuollut 10.08.1827. Asuneet Näätelän sahalla ja Alasommeen Nurmelassa.

 

Johan Berckman. Syntynyt 1752 Viipurin mlk, Juustila. Kuollut 22.11.1804 Viipuri. Lampuoti. Taulu 4.

Katariina Berckman. Syntynyt 25.12.1753 Viipurin mlk, Juustila.  -Puoliso n. 1776 Jonas Olavinpoika Hopia. Kotoisin Yläsommeen Sipilästä; myöhemmin loisena Horttanassa.

Matti Berckman. Syntynyt 1766 Viipurin mlk, Juustila. Kuollut 24.02.1833 Viipurin mlk, Alasommee. Vuokratilallinen. Taulu 5.

Olavi Olavinpoika Berckman. Syntynyt noin 1710. Kuollut todennäköisesti n. 1780 Viipurin mlk,  Alasommee. Sahaaja, sahaviilari, torppari. Esiintyy Viipurin pitäjän henkikirjassa ensi kerran v.1743 sahurina Juustilanjoen sahalla yhdessä vanhemman veljensä sahaseppä Petterin kanssa. Myöhemmin 1747-1751 hänet on merkitty sahaviilariksi. Appensa Johan (Juho) Wällon (Vello) kuoltua Olavi Olavinpoika siirtyi 1751 tai 1752 Juustilanjoki 6 :een Wälölaxiin (Velola?) kotivävyksi anoppinsa luo. Väestöluettelossa 1754 hänet on merkitty talolliseksi Juustilan kylän Wälölaxissa. Kun talon vanhaemäntä Marg(ar)etha kuolee 25.1.1757 Velolan isännyys siirtyy vävy Olavi Olavinpojalta tämän langolle seppä Juho Vellolle (Juho Vello nuorempi s.1738), sillä vuodesta 1758 lähtien Olavi Berckman on merkitty Juustilanjoki 6:n torppariksi. Torpparina hän oli henkikirjojen mukaan v:een 1769. Myöhemmin 1770-luvulla Olavi Olavinpoika on muuttanut Alasommeelle Horttanaan, mahdollisesti poikansa Johanin tai vävynsä Jonas Hopian luo. Koska tämä ei näy henkikirjoista vaan ainoastaan rippikirjoista, hänet on tällöin ilmeisesti vanhana tai sairaana vapautettu henkiveron maksuvelvollisuudesta. Kuolinaika todennäköisesti 1780 luvulla.

Rippikirjan 1765-76 mukaan asuinpaikka on Juustilan Velola. Ripilläkäyneiden luettelon vv. 1771-1781 mukaan asuinpaikka vuoden 1775 helmikuuhun on Velola lukuunottamatta vuotta 1772 jolloin se on Horttana. Vuoden 1775 syyskuusta vuoteen 1781 kotipaikka on Horttana.

Olavi Berckmanin syntymäaika voidaan arvioida vuoden 1710 vaiheille, sillä Vanhan-Suomen väestöluettelossa Olof Olofsson on merkitty 43 vuotiaaksi eli vuotta nuoremmaksi kuin veljensä Peter. Isä Taulu 1. -Puoliso 01.11.1747 Katariina Juhontytär Wällo. Syntynyt 06.12.1728 Viipurin mlk, Juustila. Kuollut tn. 06.01.1804 Viipurin mlk, Alasommee. Talontytär. Olavi Olavinpojan puoliso on rippikirjan 1800-1816 mukaan Katariina Jaakontytär s. 1726. Tätä ei kuitenkaan löydy syntyneiden luettelosta. Sukuselvityksessa 1.12.1929 Katariina Jaakontyttären kuolinajaksi on ilmoitettu 6.1.1804. Kuolleiden luettelossa on Alasommeen Nurmelassa silloin kuolleeksi merkitty Katariina Olavintytär.

Kysymyksessä ei voine olla Olavi Berckmanin ja Katariina Juhontyttären nuorin tytär Katariina s.1753, Jonas Hopian puoliso, sillä kuoliniäksi on merkitty 77 vuotta. Tämä ikä sopii paremmin Olavi Berckmanin leskelle Katariina Jaakontyttärelle s.1728.

Kuka sitten olisi ollut Katariina Jaakontytär? Rippikirjan 1765-1776 mukaan Rikkolan tilalla oli loisena Simo Eskelinpoika vaimoineen (s.5). Vaimo oli Katariina Jaakontytär ja hänet on siirretty rippikirjan 1800-1816 sivulle 7. Sivulla 7 em. rippikirjassa Katariina Jaakontytär on kuitenkin merkitty lampuodin leskeksi ja Johan Olavinpoika Berkanin äidiksi. Tämä ilmeinen virhe on siirtynyt sitten em. sukuselvitykseen.

Olavi Olavinpojan oikea puoliso Katariina Juhontytär Vello syntyi 1728 eikä 1726.

 

Lapset

Petrus Berckman. Syntynyt 27.11.1748 Viipurin mlk. Juustila. Sahaseppä. Esiintyy vaimoineen henkikirjassa v.1771 seppänä Vatikivi 1:ssä mahdollisesti serkkunsa Olavi Petterinpojan jälkeen.

Anna Berckman. Syntynyt n. 1750 Viipurin mlk. Juustila. Kuollut 15.03.1809 Viipurin mlk. Ylivesi. -Puoliso Simon Pekari. Syntynyt 1745.

Margaretha Berckman. Syntynyt 24.06.1751 Viipurin mlk. Juustila. Kuollut 27.01.1821 Viipurin mlk. Alasommee. Rippikirjan 1765-1776 (ss. 63 ja 153) mukaan Margaretha Olavintytär kävi ensi kerran ripillä Velolasta 18.10.1769 ja siirtyi 1770-luvulla Näätelän sahalle Simon Andersinpoika Saachkarin (Sahkari) vaimoksi. Rippikirjassa 1816-1827 nimensä Höbergiksi muuttanut Simo Antinpoika on merkitty perheineen loiseksi Alasommeelle Nurmelaan. -Puoliso Simon Antinpoika Saachkari. Syntynyt 1754. Kuollut 10.08.1827.

Johan Berckman. Syntynyt 1752 Viipurin mlk. Juustila. Kuollut 22.11.1804 Viipuri. Lampuoti. Taulu 4.

Katariina Berckman. Syntynyt 25.12.1753 Viipurin mlk. Juustila. Rippikirjan 1765-1776 (ss. 63 ja 283) mukaan Katariina Olavintytär kävi ensi kertaa ripillä Juustilan Velolasta 30.6.1773 ja siirtyi Jonas Hopian vaimoksi Yläsommeen Sipilään, myöhemmin Horttanaan. Rippikirjan sivulla 283 heidät poistetaan (Abit 33), mutta viitekohtaa ei löydy. Magnus Alopaeuksen ripillä käyneiden luettelosta vv. 1771-1781 ilmenee, että Katariina Olavintytär kävi ripillä vielä naimattomana vanhempineen ensin Juustilan Velolasta ja vuodesta 1775 Horttanasta. Vuosina 1777-1781 ripillä kävivät Horttanasta Jonas Hopia vaimoineen. -Puoliso n. 1776 Jonas Olavinpoika Hopia. Kotoisin Yläsommeen Sipilästä. Myöhemmin loisena Horttanassa.

Matti Berckman. Syntynyt 1766 Viipurin mlk. Juustila. Kuollut 24.02.1833 Viipurin mlk. Alasommee. Vuokratilallinen. Taulu 5.

 

Taulu 4

(Taulusta 3)

III. Johan Berckman. Syntynyt 1752 Viipurin mlk, Juustila. Kuollut 22.11.1804 Viipuri. Lampuoti. Isä Taulu 3.

-        Puoliso n. 1779 Anna Markuntytär. Syntynyt n. 1759. Kuollut 15.01.1806 Viipurin mlk, Alasommee.

IV  Lapset

Catharina Berckman. Syntynyt 26.08.1794. Kuollut vauvana 12.12.1794.

Johan Berckman. Syntynyt 1752 Viipurin mlk. Juustila. Kuollut 22.11.1804 Viipuri. Lampuoti. Vanhempiensa siirryttyä 1756 Wälölaxiin jäi Johan setänsä Petter Olofssonin luo Juustilan sahalle 7-vuotiaana. Johan käy rippikuulustelussa 1764 mutta ei pääse vielä ripille. Vuonna 1768 Johan esiintyy renkinä raatimies Niclas Jaenischin lesken luona Viipurissa 16-vuotiaana ja vuosina 1770-71 raatimies Jacob Johan Lundin (1705-1752) lesken Anna Maria Oudarin (1707-1780) luona Karjaportinkatu 6:ssa. Ilmeisesti tämän yhteyden perusteella Anna Maria Oudarin veljen puolison Anna Amalia Oudarin kuolinlusikka on säilynyt sukuperintönä.

Vuosien 1753 ja 1776 välisenä aikana ei Johania eikä muita Berkaneja rippikirjan mukaan löydy Alasommeelta. Vuosina 1774-1780 Johan on henkikirjojen mukaan Alasommeen Horttana 3:ssa kauppias Abraham Alfthanin lampuotina. Hän pääsee viimein ripille 1778 26-vuotiaana. Vuonna 1779 hän esiintyy vielä yksin henkikirjassa mutta jo 1780 vaimoineen. Vuonna 1794 heille syntyy tytär Catharina Alasommeen Nurmelassa joka kuitenkin kuolee 12.12. Rippikirjassa tavataan Johan Berkan vielä Alasommeelta äitinsä kanssa. Hän kuolee 1804 sairaalassa veneeriseen tautiin. Kaksi vuotta myöhemmin kuolee hänen vaimonsa Anna Markuntytär pistokseen Alasommeen Nurmelassa. Isä Taulu 3. -Puoliso n. 1779 Anna Markuntytär. Syntynyt n. 1759. Kuollut 15.01.1806 Viipurin mlk, Alasommee.

 

 

Taulu 5

(Taulusta 3)

III. Matti Berckman. Syntynyt 1766 Viipurin mlk, Juustila. Kuollut 24.02.1833 Viipurin mlk, Alasommee. Vuokratilallinen. Isä Taulu 3.

-        Puoliso  1. ?

-        Puoliso  2. 07.12.1796 Viipurin mlk, Alasommee Brita Samuelintytär Ihanen. Syntynyt 1775. Kuollut 24.01.1854.

IV Lapset

Catharina Berkan. Syntynyt 25.09.1796 Viipurin mlk, Alasommee. Kuollut lapsena 17.05.1799 Viipurin mlk, Alasommee.

Samuel Berkan. Syntynyt 05.12.1799 Viipurin mlk, Alasommee. Kuollut 14.12.1849 Viipurin mlk, Alasommee. Renki, torppari. Taulu 6.

Maria Berkan. Syntynyt 15.01.1802 Viipurin mlk, Alasommee. Kuollut 21.04.1829. Taulu 17.

Valborg Berkan. Syntynyt 23.04.1805 Viipurin mlk, Alasommee. Kuollut 25.12.1825. -Puoliso 1824 Mikko Rahikainen. Vanginkuljettaja Viipurin linnassa.

Sofia Berkan. Syntynyt 11.09.1807 Viipurin mlk, Alasommee. Kuollut 1849. Taulu 18.

Matti Berckman. Syntynyt 1766 Viipurin mlk, Juustila. Kuollut 24.02.1833 Viipurin mlk, Alasommee. Vuokratilallinen. Vihittyjen luettelon mukaan Matti Berkan oli leski mennessään naimisiin Brita Ihasen kanssa. 1. vaimoa ei löydy sillä historiakirjat 1754-1793 ovat tuhoutuneet. Matti asui 1822 ja 1825 henkikirjojen mukaan Alasommeen Nurmelassa. Esiintyy rippikirjassa 1800-1816 Nurmelassa ja käy rippikirjan 1816-1827 mukaan perheineen ripillä Horttanasta vuosittain vuoteen 1824 saakka. Vuoden 1825 henkikirjan mukaan Matti on jälleen Alasommeella. Isä Taulu 3. -Puoliso 07.12.1796 Viipurin mlk, Alasommee Brita Samuelintytär Ihanen. Syntynyt 1775. Kuollut 24.01.1854.

 

Taulu 6

(Taulusta 5)

IV. Samuel Berkan. Syntynyt 05.12.1799 Viipurin mlk, Alasommee. Kuollut 14.12.1849 Viipurin mlk, Alasommee. Renki, torppari. Koko tunnetun Berkan-Erkama-Erkamo suvun yhteinen esi-isä. Isä Taulu 5.

-        Puoliso 10.12.1837 Viipurin mlk, Alasommee Maria Israelintytär Willa (Kirppu). Syntynyt 25.12.1813 Koivisto, Härkälä. Kuollut 29.01.1893 Viipurin mlk, Lihaniemi.

V Lapset

Anders Berkan. Syntynyt 03.12.1838 Viipurin mlk, Alasommee. Kuollut 09.03.1901 Viipuri. Ajuri, liikkeenharjoittaja. Taulu 7.

Sofia Berkan. Syntynyt 1841. Kuollut 1918. Taulu 12.

Mathias Berkan. Syntynyt 18.03.1843. Kuollut 10.01.1845.

Petter (Pekko) Berkan. Syntynyt 06.03.1846 Viipurin mlk, Alasommee. Kuollut 23.11.1905  Viipuri. Ajuri, liikkeenharjoittaja. Taulu 15.

Catharina Berkan. Syntynyt 17.02.1849 Viipurin mlk, Alasommee. Kuollut ???

Samuel Berkan. Syntynyt 05.12.1799 Viipurin mlk, Alasommee. Kuollut 14.12.1849 Viipurin mlk, Alasommee. Renki, torppari. Asui Viipurin maalaiskunnan Alasommeella joen varrella olevassa torpassa n. 10 km Viipurista Koivistolle. Meni varsin iäkkäänä naimisiin. Kuoli 50-vuotiaana vanhimman poikansa Antin ollessa vasta 11-vuotias. Oli Antin kertoman mukaan ankara isä (KE). Isä Taulu 5. -Puoliso 10.12.1837 Viipurin mlk, Alasommee Maria Israelintytär Willa. Syntynyt 25.12.1813 Koivisto, Härkälä. Kuollut vanhuuteen 29.01.1893 Viipurin mlk, Lihaniemi. Haudattu 05.02.1893 Viipuri Ristimäki. Marian isä Israel Mattson Kirppu avioitui kolme ker taa. Maria syntyi toisessa avioliitossa. Äiti Judith kuoli syöpään tyttärensä ollessa vasta toisella vuodella. Maria pääsi ripille 10.7.1830 {viite<LK1847>} ja isänsä kuoleman jälkeen hän muutti Koiviston Härkälästä Viipurin pitäjän Rikkolan hoviin emäntäpiiaksi. Hän kihlautui (26.4.1837) ja avioitui itseään 14 vuotta vanhemman Samuel Berkanin kanssa.

Maria muutti v. 1860 Alasommeelta Viipuriin. Kalle Erkama muisti isänsä Antin elättäneen äitiään yli 20 vuotta kotonaan Viipurin Revonhännässä. Sittemmin nuorempi veli Pekko lähetti äitinsä Sohvi-siskon luokse Lihaniemeen ja maksoi ylläpidosta Tepa Tikalle. Maria haudattiin Ristimäkeen. Kalle muisti hautaussaaton jäällä talvella kovana pakkaspäivänä. Maria oli hyvä laulaja, "ääni kuin huilu". Kalle Erkaman muistaman mukaan hän oli luonteeltaan hyvin herttainen.

 

Maria Isrelintytär esiintyy Viipurin pitäjän kirkonkirjoissa Maria Israelintytär Willa nimisenä sekä rippikirjassa Willa nimisenä myös avioituessaan Samuel Berkanin kanssa. Kalle Erkama muisteli isänsä äidin nimeksi v.1943 "Maria Kirppu Koivistolta". Kirppu onkin oikea sukunimi, sillä Marian isä Israel Mattson oli kotoin Koiviston Kiiskilän kylästä Kirpun talosta. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli talollisen leski Härkälän kylästä ja avioiduttuaan Israel muutti Härkälään. Talonnimi Villala (Willa) kirjattiin tytär Marian sukunimeksi.

 

 

Taulu 7

(Taulusta 6)

V. Anders Berkan. Syntynyt 03.12.1838 Viipurin mlk, Alasommee. Kuollut 09.03.1901 Viipuri. Pika-ajuri, liikkeenharjoittaja. Isä Taulu 6.

-        Puoliso 04.02.1866 Viipuri Maria Uski. Syntynyt au. 08.09.1844 Viipuri. Kuollut 07.11.1917 Viipuri.

VI Lapset

Gustaf Samuel Berkan. Syntynyt n. 1867 Viipuri. Kuollut 3 kk. ikäisenä 02.01.1868 Viipuri. ???

Oskar Reinhold Berkan. Syntynyt n. 1868 Viipuri. Kuollut vauvana n. 1868 Viipuri. ???

Anton Alexander Berkan. Syntynyt 04.01.1869 Viipuri. Vanh. komisario. Kuollut 12.12.1928 Viipuri. Taulu 8.

Ida Maria Berkan. Syntynyt 11.08.1874. Kuollut 05.09.1929. Taulu 9.

Julius Emil Berkan. Syntynyt 05.07.1876 Viipuri. Kuollut 16.07.1945 Nakkila. Pika-ajuri, liikkeenharjoittaja. Taulu 10.

Karl (Kalle) August Berkan (Erkama). Syntynyt 22.08.1879 Viipuri. Kuollut 22.05.1967 Espoo. Kanttori-urkuri, dir. cant. & mus. Taulu 11.

Anders (Antti) Berkan. Syntynyt 03.12.1838 Viipurin mlk, Alasommee. Kuollut 09.03.1901 Viipuri. Ajuri, liikkeenharjoittaja. Vietti sisaruksineen nuoruutensa Alasommeella joen varrella olevassa torpassa noin 10 km Viipurista Koivistolle. Tuli Viipuriin palveltuaan ensin kuskina Jaenischin hovissa. Mentyään naimisiin ryhtyi harjoittamaan ajurin ammattia Viipurissa. Asui ensin Lopotissa, sitten muutti Ivanowskin taloon (Lehtovaaran paikkeilla). Täällä syntyivät vanhimmat lapset Anton, Ida ja Julius sekä näitä ennen vielä kaksi lasta, jotka kuolivat pieninä. N. 1877 ostettiin Revonhännästä talo. Antilla oli näihin aikoihin 4 hevosta ja 2 renkiä. Revonhännän talo myytiin n. 1893 ja muutettiin Iisakin kadulle (Karjalankadun poikkikatu) Lampenin taloon. Muutaman vuoden kuluttua muutettiin täältä Punaisenlähteenkatu 6:een taloon, jonka Viipurin kaupunki omisti. Talossa oli mm. lainakirjasto; rakennus on vielä 2006 paikallaan Punaisenlähteentorin kulmassa. Tässä talossa asuttaessa ajurinliike oli pienempi kuin Revonhännässä. Ei ollut kuin 3 hevosta eikä enää ruumisvaunuja kuten Revonhännässä, ja vain kaksi renkiä. Antti haudattiin Ristimäkeen.

Antti oli hyvä ja herttainen mies, ei koskaan lyönyt lapsiaan. Kävi kuitenkin usein anniskelussa olutta juomassa, Kalle sai käydä hakemassa isäänsä kotiin. Antti ei voinut kieltäytyä, jos joku tarjosi ryyppyä. Kotona Antti lauloi sunnuntaisin virsiä. Nuorena Antilla oli lauluääni, joka muistutti aivan Caruson ääntä. Isä Taulu 6. -Puoliso 04.02.1866 Viipuri Maria Uski. Syntynyt au-lapsena 08.09.1844 Viipuri. Kuollut 07.11.1917 Viipuri. Äiti Maria ? Uski, isä Gustav Sattler, saksankielenopettaja. Vietti Lapsuutensa Neitsytniemellä. Oli n. 1-7 vv.  ikäisenä kahden vanhan neidin kasvatettavana. Hän kertoi tältä ajalta mm. Englannin laivaston hyökkäyksestä Uuraaseen Krimin sodan aikana 1855.  Lapsuudesta asti käytiin ahkerasti maaseurakunnan kirkossa. Neitsytniemen "Voronai-korossa" leikkiessään Maria oppi ruotsin ja Venäjän kielet. Jo nuorena hän joutui palvelukseen ranskankielen opettajan Peret'n perheeseen oppien siellä saksan ja ranskan kielet. Hän siis puhui kaikkiaan viittä kieltä, niistä heikoimmin ehkä ruotsia. Myöhemmin hän palveli ns. Böhm'in koululla Papulassa. Tämä koulu oli Viipurin hienoston sisäoppilaitos. Näissä paikoissa Maria tutustui useisiin silloisiin säätyläisperheisiin. Näistä mm. konsuli Breitenstein kävi häntä tapaamassa vielä kymmeniä vuosia myöhemmin. Lasten mieliin jäivät äidin kanssa tehdyt säännölliset kesämatkat Jääsken Hyppälän hoviin Ukko-Sattlerin, Marin isän luokse. Siellä viivyttiin useita viikkoja. "Syötiin ja juotiin ja paljon hyvää tuotiin". Mari oli ilmeisesti huolellinen ja säästäväinen, Revonhännän talon ostorahat hän oli säästänyt lippaaseensa Antin kuskinpalkkioista. Hänellä oli tarkka korva ja kirkas lauluääni. Kävi naimisissa ollessaan edelleen ahkerasti kirkossa ja rukoushuoneessa. Kotona laulettiin virsiä useasti. Marin kuolintodistukseen merkittiin syyksi reumatismi, joka oli lyönyt keuhkoihin. Hänet haudattiin Ristimäkeen.

 

Taulu 8

(Taulusta 7)

VI. Anton Alexander Berkan. Syntynyt 04.01.1869 Viipuri. Kuollut 12.12.1928 Viipuri. Vanh. komisario. Isä Taulu 7.

-        Puoliso 1.   ??? Edith Emilia Leontine Tulander. Syntynyt 23.01.1869 Viipuri. Kuollut ??

-        Puoliso 2.  27.03.1921 Viipuri Helen (Leeni) Rautanen. Kuollut ??? Tampere?

VII Lapset

1: Linnea Edith Viola Berkan. Syntynyt 18??  -Puoliso 27.03.1921 Karl Johan Sulin. Syntynyt 22.01.1892 Kivennapa. Kuollut 29.01.1929 Tampere.

1: Ilmari Berkan. Syntynyt 1892 Viipuri. Kuollut???

1: Ingrid Emilia Maria Berkan. Syntynyt 21.11.1893 Viipuri. Kuollut 14.10.1965 Helsinki. -Puoliso ?? Viipuri Ewald Henttu. Syntynyt 26.02.1879 Valkeala. Kuollut ??

1: Aili Else Alisa Berkan. Syntynyt 1895. Kuollut??

1: Werner Alexander Johannes Berkan. Syntynyt 30.11.1901 Viipuri. Kuollut 18.03.1974 Kuopio. -Puoliso 20.01.1929 Alma Maria Torvi. Syntynyt 26.07.1892 Pietari. Kuollut 04.12.1965 Helsinki.

1: Frithiof Anton Leonard Berkan. Syntynyt 21.09.1904 Viipuri. Kuollut 01.10.1961 Helsinki. -Puoliso 02.04.1929 Lieksa Salme Salmi. Syntynyt 21.09.1908 Kokemäki. Kuollut 22.01.1993 Helsinki.

1: Henrik Emil Wilhelm Berkan. Syntynyt 16.02.1909 Viipuri. Kuollut 15.10.1958 Helsinki. Muuttanut Helsinkiin 1940. -Puoliso 17.06.1928 Helsinki Irja Mirjam Tuderman. Syntynyt 24.11.1910 Viipuri.

2: Helvi Margit Anita Berkan. Syntynyt 26.12.1924 Viipuri. Muuttanut äitinsä kanssa Tampereelle 1939. -Puoliso 21.07.1970 Toivo Antero Kaunonen. Syntynyt 21.07.1918 Kuopio.

 

 

Taulu 9

(Taulusta 7)

VI. Ida Maria Berkan. Syntynyt 11.08.1874 Viipuri ?. Kuollut 05.09.1929 Viipuri ?. Isä Taulu 7. -Puoliso 1898 Juho Ondrus. Kuollut 09.11.1906 Viipuri.

VII Lapset

Ester Maria. ??

 

 

Taulu 10

(Taulusta 7)

VI. Julius Emil Berkan. Syntynyt 05.07.1876 Viipuri. Kuollut 16.07.1945 Nakkila. Pika-ajuri, liikkeenharjoittaja. Isä Taulu 7.

-        Puoliso 25.08.1899 Viipuri Ida Läylönen. Syntynyt 19.10.1879 Viipuri. Kuollut 12.02.1958 Helsinki.

VII Lapset

Viljo Julius Berkan. Syntynyt 25.05.1900 Viipuri. Kuollut vauvana.

Leo Julius Berkan. Syntynyt 18.07.1902 Viipuri. Kuollut lapsena 16.07.1903 Viipuri.

Paul (Paavo) Johannes Berkan (Erkamo). Syntynyt 10.08.1904 Viipuri. Kuollut 29.11.1979 Helsinki. Muuttanut 1940 Helsinki. Liikemies.-Puoliso 22.08.1926 Viipuri Tyyne Maria Parviainen. Syntynyt 07.11.1906 Viipuri. Kuollut 27.06.1976 Helsinki.

Irja Marianne Berkan. Syntynyt 02.06.1906 Viipuri. Kuollut 26.02.1966 Imatra. Asemapäällikkö. -Puoliso 12.07.1931 Merijärvi Yrjö Ilmari Kauhanen. Syntynyt 19.10.1903 Antrea. Kuollut 23.04.1950 Rautjärvi.

Viljo Unto Kalervo Berkan  (Erkamo). Syntynyt 24.01.1912 Viipuri. Kuollut 24.10.1990 Helsinki. Fil.tri, professori. -Puoliso 24.06.1951 Helsinki Maila Tuulikki Kare. Syntynyt 17.05.1929 Viipurin mlk, Perojoki. Tekstiiliopettaja.

Vieno Kaarina Annikki Berkan. Syntynyt 06.07.1915 Viipuri. Kuollut ?? 1987 Espoo. -Puoliso 05.11.1938 Viipuri Knut Rolf Åke Forsman. Syntynyt 09.07.1913. Kuollut ???

Maire Salme Sinikka Berkan. Syntynyt 29.06.1918 Viipuri. Kuollut 16.04.1980 Helsinki. -Puoliso 03.10.1937 Viipuri Oiva Gunnar Moberg. Syntynyt 01.06.1916 Viipuri. Kuollut ?? Helsinki.

 

 

Taulu 11

(Taulusta 7)

VI. Karl (Kalle) August  Berkan (Erkama). Syntynyt 22.08.1879 Viipuri. Kuollut 22.05.1967 Espoo. Kanttori-urkuri, Dir. cant. & mus. Isä Taulu 7. -Puoliso 25.05.1903 Kivennapa Lovisa (Lulu) Paavolainen. Syntynyt 28.11.1880 Kivennapa kk. Kuollut 28.01.1956 Mikkeli.

VII Lapset

Jorma Erkama. Syntynyt 11.01.1912 Mikkeli. Kuollut 31.07.1986 Espoo. Fil.tri, professori. -Puoliso 28.12.1944 Helsinki Tellervo Jortikka. Syntynyt 03.05.1924 Sakkola. Kuollut 31.07.1986 Espoo. Toimitusjohtaja.

 

 

Taulu 12

(Taulusta 6)

V. Sofia Berkan. Syntynyt 1841. Kuollut 1918. Isä Taulu 6. -Puoliso 1863 Israel Tikka. Syntynyt 1841. Kuollut 1875.

VI Lapset

Maria (Maiju) Tikka. Syntynyt 29.09.1864 Viipurin mlk, Lihaniemi. Kuollut 18.09.1936 Viipurin mlk, Porlampi. Taulu 13.

Tahvo (Tepa) Tikka. Syntynyt 26.11.1866 Viipurin mlk, Lihaniemi. Kuollut 16.12.1933 Viipuri. Taulu 14.

Saara Vilhelmiina Tikka. Syntynyt 04.03.1869. Kuollut lapsena 15.02.1872.

Anna Katriina Tikka. Syntynyt 04.02.1872. Kuollut vauvana 25.10.1872.

Samuel Tikka. Syntynyt 29.09.1873. Kuollut??

Vilhelm Tikka. Syntynyt 21.01.1875. Kuollut vauvana 27.07.1875.

 

 

Taulu 13

(Taulusta 12)

VI. Maria (Maiju) Tikka. Syntynyt 29.09.1864 Viipurin mlk, Lihaniemi. Kuollut 18.09.1936 Viipurin mlk, Porlampi. Äiti Taulu 12. -Puoliso ??? Juhana Juvonen. Syntynyt 10.05.1858 Viipurin mlk, Porlampi. Kuollut 19.09.1930. Maanviljelijä.

VII Lapset

Aleksander Juvonen. Syntynyt 19.12.1885 Viipurin mlk, Porlampi. Kuollut 06.09.1945 Helsinki. -Puoliso ???  Eva Liisa Hämäläinen. Syntynyt 06.06.1890. Kuollut 11.09.1972.

Anna Sofia Juvonen. Syntynyt 26.03.1889 Viipurin mlk, Porlampi. Kuollut 1948 Asikkala.

Israel Juvonen. Syntynyt 27.01.1891 Viipurin mlk, Porlampi. Kuollut 22.01.1959 Lohja. -Puoliso 07.07.1922 Anna Katrina Kymäläinen. Syntynyt 12.07.1893 Viipurin mlk, Yläsommee. Kuollut 1988 Lohja.

Samuel Juvonen. Syntynyt 22.01.1893 Viipurin mlk, Porlampi. Kuollut lapsena 15.12.1894 Viipurin mlk, Porlampi. ??

Matti Juvonen. Syntynyt 12.11.1894 Viipurin mlk, Porlampi. Kuollut lapsena 11.06.1900 Viipurin mlk, Porlampi.

Juonas Juvonen. Syntynyt 04.04.1896 Viipurin mlk, Porlampi. Kuollut, kaatunut 15.03.1940. -Puoliso 07.08.1921 Hilma Suuronen. Syntynyt 14.09.1900. Kuollut 06.11.1936 Viipuri.

Konstantin Juvonen. Syntynyt 22.12.1897 Viipurin mlk, Porlampi. Kuollut lapsena 07.08.1905 Viipurin mlk, Porlampi.

Elsa Juvonen. Syntynyt 19.06.1899 Viipurin mlk, Porlampi. -Puoliso 11.06.1922 Antti Mälkki. Syntynyt 18.03.1896.

Tuomas Juvonen. Syntynyt 21.12.1900 Viipurin mlk, Porlampi. Kuollut 29.08.1934. -Puoliso 22.08.1926 Hilja Pääkkönen. Syntynyt 31.01.1908. Kuollut 29.09.1978.

Pietari Juvonen. Syntynyt 29.06.1902 Viipurin mlk, Porlampi. Kuollut 11.12.1977 Virkkala. -Puoliso Ester Kymäläinen. Syntynyt 25.08.1908 Viipurin mlk, Yläsommee. Kuollut 26.12.1985 Virkkala.

Maria Liisa Juvonen. Syntynyt 18.03.1904 Viipurin mlk, Porlampi. Kuollut vauvana 16.05.1904 Viipurin mlk, Porlampi.

Ida Maria Juvonen. Syntynyt 19.11.1905 Viipurin mlk, Porlampi. Kuollut ??? -Puoliso 23.05.1926 Aleksanteri Sikiö. Syntynyt 09.12.1900. Kuollut???

Johannes Juvonen. Syntynyt 19.06.1908 Viipurin mlk, Porlampi. Kuollut 08.03.1996 Vantaa. Maanviljelijä. -Puoliso Maire Rantala. Syntynyt 18.04.1914 Seiskari. Kuollut 07.12.1983 Vantaa. Emäntä.

 

 

Taulu 14

(Taulusta 12)

VI. Tahvo (Tepa) Tikka. Syntynyt 26.11.1866 Viipurin mlk, Lihaniemi. Kuollut 16.12.1933 Viipuri. Äiti Taulu 12. -Puoliso 26.09.1886 Maria Furt. Syntynyt 09.07.1867. Kuollut 22.04.1919.

VII Lapset

Anna Sofia Tikka. Syntynyt 11.12.1888 Viipurin mlk, Lihaniemi. Kuollut ??-Puoliso 03.09.1911 Aleksanteri Kulha. Syntynyt 18.02.1891 Viipurin mlk, Lihaniemi. Kuollut 27.07.1957 Hyvinkää.

Anton Tikka. Syntynyt 25.08.1891 Viipurin mlk, Lihaniemi. Kuollut vauvana  25.02.1892 Viipurin mlk, Lihaniemi.

Rosa Tikka. Syntynyt 01.07.1893. Kuollut 06.04.1983 Hyvinkää. -Puoliso Kaarlo Salojärvi. Syntynyt 08.03.1891. Kuollut ??? Hyvinkää.

Emma Tikka. Syntynyt 08.12.1895 Viipurin mlk, Lihaniemi. Kuollut 25.01.1927 Viipuri. -Puoliso 03.07.1921 Johan Henrik Lankolainen. Syntynyt 19.01.1899. Kuollut 08.07.1950 Uusikaupunki.

Aina Tikka. Syntynyt 06.01.1898 Viipurin mlk, Lihaniemi. Kuollut vauvana 22.06.1898 Viipurin mlk, Lihaniemi.

Aino Tikka. Syntynyt 27.09.1899 Viipurin mlk, Lihaniemi. Kuollut 03.05.1964. Muuttanut 1925 Uuras; Pori; Turku. -Puoliso 02.03.1925 Oskar Valfrid Stirkkinen. Syntynyt 1901 Uuras. Kuollut 27.05.1947 Pori.

Esaijas Tikka. Syntynyt 03.12.1901 Viipurin mlk, Lihaniemi. Kuollut 01.11.1984 Turku. Turku. -Puoliso 12.04.1925 Lyyli Paakkanen. Syntynyt 27.03.1901 Johannes.

Martta Tikka. Syntynyt 19.03.1904 Viipurin mlk, Lihaniemi. Kuollut 15.01.1926 Johannes. -Puoliso 22.11.1925 Kalle Oikeroinen. Syntynyt 03.06.1899. Kuollut 16.02.1976.

Lempi Tikka. Syntynyt 23.02.1907 Viipurin mlk, Lihaniemi. Kuollut ?? -Puoliso 24.12.1927 Emil Sassi. Syntynyt 14.02.1904. Kuollut 18.04.1948 Lahti.

Helmi Maria Tikka. Syntynyt 20.02.1909 Viipurin mlk, Lihaniemi. Kuollut ?? -Puoliso 20.02.1909 Veini Artturi Kovanen.

Vilho Tikka. Syntynyt 13.04.1911 Viipurin mlk, Lihaniemi. Kuollut vauvana 22.11.1911 Viipurin mlk, Lihaniemi.

 

 

Taulu 15

(Taulusta 6)

V. Petter (Pekko) Berkan. Syntynyt 06.03.1846 Viipurin mlk, Alasommee. Kuollut 23.11.1905 Viipuri. Pika-ajuri, liikkeenharjoittaja. Isä Taulu 6. -Puoliso 04.03.1869 Viipuri Helena Jäppinen. Syntynyt 1834. Kuollut 1904.

VI Lapset

Ida Berkan. Syntynyt n. 1771. Kuollut lapsena n. 1875.

Otto Berkan. Syntynyt n. 1873. Kuollut lapsena n. 1875.

Otto Petter Berkan. Syntynyt 14.10.1877 Viipuri. Kuollut 09.03.1945 Helsinki. Varastonhoitaja. Taulu 16.

 

Petter (Pekko) Berkan. Syntynyt 06.03.1846 Viipurin mlk, Alasommee. Kuollut 23.11.1905 Viipuri. Ajuri, liikkeenharjoittaja. Nuorin Samuel Berkanin lapsista. Paimensi nuorena Rikkolan hovin karjaa ja oli myöhemmin renkinä ja hovin kuskina. Matkoillaan hän kävi Viipurissa ja tutustui 12 v. itseään vanhempaan ajuri Paavilaisen leskeen, Helena os. Jäppinen, ja avioitui tämän kanssa. Heidän yhdessä pitämästään ajurinliikkeestä tuli Viipurin suurin: kuusi hevosta, joista neljä mustaa hautajaisvankkureita varten. Liiketoiminnan vireyttä osoitti myös ensimmäinen "telefooni" Viipurin ajurikunnan keskuudessa. Isä Taulu 6. -Puoliso 04.03.1869 Viipuri Helena Jäppinen. Syntynyt 1834. Kuollut 1904.

 

Taulu 16

(Taulusta 15)

VI. Otto Petter Berkan. Syntynyt 14.10.1877 Viipuri. Kuollut 09.03.1945 Helsinki. Varastonhoitaja. Isä Taulu 15. -Puoliso 03.11.1906 Viipuri Ida Maria Kirppu. Syntynyt 15.10.1883 Viipuri. Kuollut 13.12.1974 Lahti.

VII Lapset

Pentti Pekka Berkan  (Erkamo). Syntynyt 08.01.1908 Viipuri. Kuollut 03.12.1995 Lahti. Rovasti. -Puoliso 05.06.1938 Juankoski Sirkka Annikki Dahlberg. Syntynyt 15.08.1914 Juankoski. Kuollut 04.04.1988 Lahti.

Aarne Ilmari Berkan (Erkamo). Syntynyt 24.01.1909 Viipuri. Kuollut 08.11.2001 Helsinki. Kauppias. -Puoliso 20.05.1951 Helsinki Anna-Maija Taramo. Syntynyt 13.12.1924 Muurame.

Kerttu Inkeri Berkan (Erkamo). Syntynyt 22.03.1912 Viipuri. Käsityönopettaja. Berkan-suvun vanhin 2006 ja kunniajäsen 2004?.

Heimo Veikko Berkan (Erkamo). Syntynyt 15.06.1915 Viipuri. Kuollut 27.07.1999 Helsinki. Kultaseppä.

 

 

Taulu 17

(Taulusta 5)

IV. Maria Berkan. Syntynyt 15.01.1802 Viipurin mlk, Alasommee. Kuollut 21.04.1829. Isä Taulu 5. -Puoliso Nicodemus Myyrä. Syntynyt 21.02.1805. Kuollut 24.05.1828. Talollinen.

V Lapset

Sofia Myyrä. Syntynyt 1827. Muutti 1849 Viipurin kaupunkiin. Kuolinaika tuntematon.

 

 

Taulu 18

(Taulusta 5)

IV. Sofia Berkan. Syntynyt 11.09.1807 Viipurin mlk, Alasommee. Kuollut 1849. Isä Taulu 5.

V Lapset

Saara Berkan. Syntynyt 23.09.1838 Viipurin mlk, Alasommee. Kuollut lapsena 09.03.1840 Viipurin mlk, Alasommee.